päivä kuvina

Mun on pakko laittaa aina monta kertaa torkku että pääsen aamulla sitten lopulta sängystä ylös. Ja laitan minuutit kauheen tarkasti että saan varmasti nukkua niin paljon kun mahollista :D Nykyään kello soi just 6:17 ja sit laitan kuuden minuutin torkkua siihen asti että nousen 6.35. Ihme neuroottinen taidan olla.  Ulkona on vielä vähän hämärää (tää päivä ku otin kuvia oli kyllä poikkeuksellisen harmaa), mutta siinä vaiheessa alkaa tulla valoisaa kun lähden kouluun.                                           

Mulle on nyt tullu ihan tarkat rutiinit aamuihin että mitä teen ja missä järjestyksessä. Ihan ekana petaan sängyn, sitten käyn pesemässä hampaat ja tuun takas omaan huoneeseen meikkaamaan ja pukemaan. Aina siinä ennen seittemää jonkun auton varashälytin alkaa soida, siis jokaikinen aamu, ja pulut purputtaa mun ikkunan takana ja mun pahin vihollislintu rupee taas rääkymään. Mutta nauran vaan niille, että hähää, ette pysty kiusaamaan mua ku oon jo herännyt!

 Seitsemän aikaan meen aamupalalle. Joskus mãe on siellä aamulla, mutta joskus se on jo lähtenyt kävelylle tai on vielä nukkumassa. Mun "hostveljen" vaimo Luciana syö aina täällä aamupalan ja myös pai pyörähtää keittiössä ennen kun lähtee töihin. Jos ketään ei satu olemaan keittiössä kun mä meen syömään, syön ihan autuaan unisena aamupalani yksin. Tykkään, jos mun ei tarvii herätä aamukoomasta juttelemaan kaikkien kanssa. Pöytä on kuitenkin aina katettuna valmiina. Mä syön yleensä ihan perusleipää ja usein muroja, joskus juon teetä. Seittemän jälkeen lähen Lucianan kyydissä kouluun.

Koulun kello soi puoli kahdeksalta ja tunti alkaa siitä viiden minuutin päästä. Yleensä kellon soidessa luokassa on ehkä puolet oppilaista ja monet tallustelee rauhassa sisään kun tunti on jo alkanut. Teen koulunkäynnistä jossain vaiheessa ihan erillisen postauksen, mutta kerron nyt kuitenkin lyhyesti, että koulupäivän aikana saatan kirjoittaa jotkut muistiinpanot ylös aineesta riippuen, esimerkiksi historian jutut kirjoitan aina mutta matemaattisia aineita en enkä maantietoa koska en saa sen opettajan käsialasta selvää :D Suurimman osan kouluajasta kirjoitan päiväkirjaan ja luen.

7.35 - 8.20 maantietoa
8.25 - 9.10 fysiikkaa

 9.15 - 10.00 fysiikkaa
10.00 - 10.20 välitunti, jolloin monet käy ostamassa koulun kahviosta jotain pasteijaa tai lihapiirakkaa, juotavaa tai karkkia

10.25 - 11.10 englantia
11.15 - 12.00 kemiaa

Kävelen koulusta kotiin, matka on ehkä puolisen kilometriä ja pääsen kolmea eri reittiä riippuen siitä, kuinka aikasin vaan meen seuraavalle poikkikadulle. Lounasaikaan meen aina ton kirkon ohi ja isomman tien yli kauempaa kotoa kuin usein muuten. Sillon nimittäin on niin paljon ruuhkaa että tien yli on vaikea päästä joten en mee sieltä missä on vilkkainta.

Koska oon nyt ihan videoekspertti niin päätin kuvailla lisää (toinen löytyy alempaa). Ne pomppii hassusti kun aina välillä piti esim. keskittyä etten jää auton alle joten laitoin paussin, hehe. Mutta aina kun tulee pomppaus eteenpäin, oon vaan mennyt tien yli tai kävellyt samaa katua eteenpäin. Montaa sekuntia noista ei puutu koko siitä matkasta jonka kävelen.

0:13 Siis kattokaa tota puuta, se on ihan mielettömän kokonen ja täynnä tommosia ihania keltasia kukkia! Mä en voi kävellä ton ohi ilman et kattelen vaa ylöspäin ja sit aina kompastelen :D
1:45 Tää on se isoin tie minkä yli mun pitää päästä jos haluun kotiin ja oon joskus ihan epätoivonen kun autoja vaan tulee ja tulee!
2:01 Toi iso kerrostalo on hurjan näkönen, olin ihan varma et se oottaa siinä purkamistaan mut ei kun sitä ollaankin vasta rakentamassa
2:15 Mun kotitalo! Ja alakerrassa oikeella on pain työpaikka
2:30 Tsädäm kerkesittekö huomata mut
2:42 Tosta ovesta pääsee meiän takapihalle, laitan siitä myöhemmin kuvia
2:48 Noi molemmat ovet on meiän, toinen tulee eteiseen ja toinen "vanhaan keittiöön"

Kotona vaihdan tavalliset vaatteet päälle ja meen syömään. Kaikki tulee töistä kotiin lounaalle, ja mãe lähteekin töihin ja Duda kouluun vasta ruuan jälkeen. Meitä on siis yleensä kymmenisen ihmistä syömässä - mãe ja pai, niiden pojat ja poikien vaimot, Duda, siivooja Miriam ja mä. Lisäksi joskus on vielä joku tuttu tai sukulainen, esimerkiksi pain sisko.

Miks just sinä päivänä, kun päätin kuvata mun aterian, meillä oli mahollisimman epäesteettisen näköstä ruokaa tarjolla? No, joka tapauksessa tossa on semmosta risottoa johon on heitelty sekaan kanaa ja maissia ja vaikka mitä, sit papuja ja porkkanaraastetta jossa on majoneesia päällä. Toi on mãen annos eikä mun, mä todellakin söin oman porkkanaraasteeni ihan normaalisti ja kaikki kyseli multa enkö haluais siihen majoneesia, suolaa, sokeria tai edes öljyä. Joo tiiän että oon tosi kummallinen. Toi jälkiruoka on suklaapiirakkaa mut kivaa mössöä sekin :D namnam, hyvää se on silti.

Ruuan jälkeen muut rupee lähtemään takas töihin ja Duda kouluun ja mä meen tietokoneelle toipumaan mun ylirankasta koulupäivästä.

Tykkäätteks mun pöydästä, siihen on kasattuna kivasti kaikki johdot, neulomiset, meikit, vihot ja kynät :)))) Tulee kotoisa olo.







Kolmen aikaan kävelen lentopalloon koululle (se on maanantaisin ja keskiviikkoisin). Sen pitäisi mun mielestä alkaa kolmelta, mutta välillä siellä ei oo melkein ketään vielä siinä vaiheessa. Mä meen yleensä vähän kolmen jälkeen. Joskus lopetetaan jo neljältä, joskus vasta puoli viideltä.

0:10 Tää on se vilkas kohta tota katua, mutta iltapäivällä siitä on ihan helppo päästä yli
1:36 Joo meinasin kompastuu
1:42 Toi puu on siiiiiisti
1:52 Joissain paikoissa on tommoset metallimöykyt hidasteina autotiellä. Yleensä ne on samantapasia töyssyjä kun Suomessa
2:04 Luterilainen kirkko eli toiselta nimeltään my churchi.. Nyt se on kyllä ihan mun kaveri kun se leiri oli niin kiva, vaikka en kirkossa käykään
2:58 Siinä mun koulu!

En mä pelatessa viittinyt kaivaa kameraa esiin, nappasin vaan surkean kuvan tosta hallista.. Yleensä lentopallon aluksi me kopitellaan kaverin kanssa, sitten tehdään erilaisia harjoituksia ja lopuksi pelataan ihan hyvän aikaa. Mä olin aluksi niin surkea että aina kun osuin palloon niin kaikki taputti, mutta nyt alkaa parantua.

Lentopallon jälkeen oon vielä jonkun aikaa yksin kotona ennen kun mãe ja Duda tulee. Niitä odotellessa syön vähän jotain, oon tietokoneella, katon telkkaria tai käyn kaupungilla esim. ruokakaupassa ostamassa jotain tarpeellista tai juoksemassa.

goiabaa

Kun mãe ja Duda tulee kotiin viiden jälkeen, me syödään jotain (yleensä mä ja Duda halutaan voileipää :D), käydään vaikka uimassa ja katsotaan televisiota. Mä aina askartelen mun päiväkirjaan kaikennäköstä.

Joskus kouluiltoina saatan mennä jo puoli kymmeneltä nukkumaan, oon täällä siihen aikaan jo ihan poikki! Yleensä meen kymmenen aikaan ja harvoin tänne ketään muutakaan silloin jää valvomaan.


Mitä tykkäsitte tämmösestä postauksesta? Mä ajattelin että voisin tehdä tämmösen ainakin kerran jokaisessa perheessä olon aikana, eli neljä kertaa. Oon vaan vähän huono ottamaan valokuvia ihan kaikesta, mutta toivottavasti näiden kuvien ja tekstin avulla sai edes jonkinlaisen kuvan mun arkielämästä täällä.

eroavaisuuksia

Ruoka

Riisiä ja papuja syödään melkein joka kodissa joka päivä, ja monet saattaa kysyä "missä ruoka?" jos niitä ei ole tarjolla.

Lihaa syödään tosi paljon, kalaa vähän. Meille sanottiin maaleirillä "jos haluatte syödä täällä ollessa kalaa, syökää nyt, koska perheissä ette sitä saa".

Perunan tilalla syödään enemmän keitettyä maniokkia tai erilaisia bataatista tehtyjä "muusseja".

Hiilihydraatteja syödään hirvittävät määrät. Samalla aterialla voi olla tarjolla sekä riisiä, perunaa/maniokkia/bataattia että pastaa.

Ihmisten tietämys ravintoasioista on tosi huonoa. Suomessa tiedetään, mitä kannattaa syödä ja kuinka paljon, mitä ravintoaineita pitää saada ja mistä niitä saa, on lautasmallit, ruokapyramidit ja muut. Täällä ei edes opeteta koulussa terveystietoa ja sen huomaa kyllä juurikin ruuan suhteen.

Kaikkeen laitetaan öljyä, etikkaa, suolaa tai jotain kastiketta. Vihanneksia varsinkin harvoin löytää ruokapöydästä "raikkaina", ja oon monta kertaa meinannu saada slaagin kun oon laittanu onnellisena esimerkiksi keitettyä porkkanaa suuhun ja se onkin uinut etikassa ja suolassa.

Coca-colaa juodaan huomattavan paljon, ruokajuomana oon nähnyt sitä varmaan joka paikassa missä oon syönyt. Mä haluun juoda vettä, ja kaikki aina ihmettelee sitä ja hostvanhemmat kertoo ihmisille kuinka "hän pitää vedestä!".

Kahvi on tosi tummaa ja siihen laitetaan hurjasti sokeria. Sitä juodaan vaan pikkuruinen kupillinen.

Appelsiinit pitää kuoria veitsellä samalla tavalla kun esimerkiksi omenat, niistä ei vaan lähde kuoret irti käsin niin kun Suomessa.

Koti ja arki

Vessapaperit heitetään roskikseen.

Kaikilla hyvin/normaalisti toimeentulevilla on kotona "palvelijat". Ainakin tässä mun nykyisessä kodissa meidän palvelija vaan siivoaa, ja mãe on mukana siinäkin esimerkiksi tiskaamassa ja silittämässä vaatteita.

Monissa kodeissa kuitenkaan ei kuulemma välttämättä edes äiti osaa laittaa ruokaa, koska sitä varten on palkattu joku, eikä lapset oo ehkä koskaan pedannu omaa sänkyään. Tää on siksi niin yleistä, että kun perheellä on tarpeeksi rahaa palkata palvelija (enkä usko että palkat on kovinkaan huimat), niin ne antaa silloin työpaikan jollekin huonosti toimeentulevalle.

Tiskit pestään semmosella sienellä eikä tiskiharjalla.

Kaikki pesee itse omat alusvaatteensa.

Tosi monet naiset käy esimerkiksi kerran viikossa manikyyrissä. Hinta on euroissa jopa reilusti alle kympin.

Kaupoissa myyjä ja/tai työntekijä pakkaa ostokset pieniin muovipusseihin valmiiksi. Jos käyt ostamassa ihan hyvän määrän ruokaa, pusseja voi hyvinkin olla se kymmenen. Yleensä vielä tehdään niin, että samanlaiset tuotteet tai vaikka pelkät maitotuotteet on yhdessä pussissa, ja seuraavia varten otetaan taas uusi pussi vaikkei edellinen olisikaan täynnä.

Palveluita on paljon. Maaleirillä kerrottiin, että jos vaikka on päänsärky, voi soittaa apteekkiin ja joku juoksupoika käy kiikuttamassa särkylääkkeen kotiovelle. Kerran kävin mãen kanssa lähimmässä ruokakaupassa kävellen ja kun lähdettiin, mãe vaan viittasi työntekijäpojan mukaan, ja se poikaparka työnsi ostoskärryt meidän perässä kotiin asti ja kantoi vielä kassit ovensuuhun.

Junaliikennettä ei Brasiliassa juuri ole, junalla ei voi kulkea mihinkään.

Palvelut on halpoja, koska niitä tekevät ihmiset on "alempiluokkaisia", kouluttamattomia, joille ei tarvitse maksaa suurta palkkaa.

Samasta syystä myös ravintoloissa syöminen on halpaa, joskus jopa puolet halvempaa kuin Suomessa.

Vaatteet on kalliita! Peruspaidoista joutuu helposti pulittamaan sen kolme-neljäkymppiä - euroissa.

Täällä on kaikilla kaasuliedet. Mun mielestä ne on pelottavia.

Ihmiset

Vähänkin vaaleenruskeatukkaiset on ilman muuta blondeja. Sellaiset, joilla on meidän suomalaisten mielestä ihan normaalit ruskeat hiukset.

Ihmiset on tosi äänekkäitä, kaikki huutaa, nauraa ja laulaa niin että talo raikuu.

Sitä omaa tilaa, johon suomalaiset on tottuneet, ei ole. Kun jutellaan toiselle, tullaan ihan naamaan kiinni, ja mä edelleen peräännyn vaistomaisesti koko ajan taaksepäin :D

Toisten hiuksia kosketellaan ja silitellään - kuinkahan monta kertaa mun hiukset on menny ihan huonosti ku ne on ollu tarkasti aseteltuna ja sit joku on tullu ja ruvennu siirtelee :@ Muutenkin vaan kaverin ohi kävellessä saatetaan silittää käsivarresta tai taputtaa olkapäälle. Mä tykkään siitä kamalasti, siitä tulee hyvä mieli aina!

Ihmiset ei ole itseään kohtaan niin hirveän kriittisiä kuin Suomessa, kaikki on paljon itsevarmempia. Joku voi esimerkiksi ihan hyvin sanoa itsestään olevansa kaunis.

Vieraat ihmiset alkaa jutella usein keskenään. Ruokakaupassa joku mies selitti mulle ettei jotain sokeria myydä kahden kilon pakkauksissa. Myöntelin vaan ja tuijottelin hetken sen seurana sokerihyllyä.

Uskonto on tosi tärkeä asia, Brasilia on katolinen maa ja monet ihmiset käy kirkossa kerran viikossa jollei useamminkin. Mä ajattelin, että luterilainen kirkko olisi yhtä "rauhallinen" kuin Suomessa, mutta siellä leirillä jumalanpalveluksen lopussa suurin osa leiriläisistä itki ja olin ihan varma että on tapahtunut jotain kamalaa kun en ymmärtänyt, mistä oli puhuttu :D Kuitenkin kävi ilmi, että ne vaan itki sitä saarnaa joka oli pidetty synneistä ja Jeesuksen rakkaudesta ja muusta. Uskontoon siis suhtaudutaan tosi kiihkeästi. 

leiri

Viime viikolla mãelle oli soittanut joku nainen Toledon luterilaisesta seurakunnasta. Jossain vaiheessa kun olin vasta tullut tänne, mãe kävi selittämässä niille musta jotain :D En mä oo ollut kuitenkaan kirkon kanssa missään tekemisissä, mutta nyt ne halusi pyytää mua mukaan nuorten leirille viikonlopuksi. Totta kai lähin! Perjantai oli Brasilian itsenäisyyspäivä joten sekin oli vapaata koulusta, ja me lähettiin bussilla leirille jo perjantaiaamuna. Yksi tyttö siellä oli pain työkaverin lapsi, tapasin sen edellisenä iltana ja se kerto mulle leiristä vähän. Pääsin siis lähtemään sen matkassa enkä ihan yksinäisenä.

Paikka oli vähän Cascavelin ulkopuolella, ei siis pitkän ajomatkan päässä täältä Toledosta. Se oli aika iso leirikeskus, ja ihan läheltä sitä virtasi joki (jossa oli myös vesiputous!) ja sitten oli vielä pari pientä lampea. Toisen lammen luona kuljeskeli välillä lehmä ja sen pieni vasikka ja joen rannan läheltä käveli yhtäkkiä lauma jotain lampaita. Mãe sano mulle ensin että leiri olis jossain hotellissa ja sit yhtäkkiä se sanokin "i think is jungle :)))". Ei se ihan viidakko onneksi ollut, mutta siellä oli jotain kauheita ihmissyöjähyttysiä kyllä! Mun jalat oli ihan turvoksissa ja kamalan näköset niistä hyttysenpuremista, en päässyt kyykkyyn enkä varpaille pariin päivään.

Leirille tuli porukkaa lähikaupungeista, varmaan meitä oli yhteensä lähelle sata ihmistä. Nuorimmat oli ehkä 12-13-vuotiaita ja vanhimmat parikymppisiä. Suurin osa oli just samanikäsiä kun mä. Kukaan ei melkein puhunut englantia, mutta mä taistelin ja selviydyin portugalilla! Hyvä vaan, kun oli pakko puhua. Kaikki oli tosi mukavia, vietin aikaa monessa eri porukassa, kun kaikki vaan aina tuli juttelemaan. Vapaa-aikaa oli tosi paljon, ja usein sillon monet kerääntyi soittamaan kitaroita ja laulamaan tai pelaamaan jalkapalloa. Joka päivä oli "jumalanpalvelukset", joissa mulla pikkusen meni kaikki puheosiot ohi, lisäksi kun kerran olin just ottanut ennen sitä allergialääkkeen hyttystenpuremien takia, niin meinasin nukahtaa siihen tuoliin kun kuuntelin jonkun sedän puheita! Niissä kuitenkin myös laulettiin paljon ja mäkin pystyin laulamaan kun oli sanat. Kaikki oli ihan mukana ja taputti aina.

Mentiin vesisotaa vesi-ilmapalloilla ja vesipyssyillä, uitiin vaatteet päällä lammessa, katottiin kun pojat laitto jonkun hammastahnatuubiin chilikastiketta ja muuta mukavaa.. :D Tanssin ekan kerran lauantai-illan diskossa forroa ja niitä peruskoreografioita kaikkiin hittikappaleisiin joita kaikki täällä tanssii. Suurimmaksi osaksi siellä kuitenkin soitettiin semmoista tanssittavaa musiikkia (ja kaikki nuoret oikeesti tanssi! paritansseja siis!) eikä pelkkää diskopopitusta.

Kameran kaivoin laukusta tasan silloin kun otin ton yhden videon. Tästä lähtien en enää ikinä oo niin tyhmä! Onneksi löysin muutamat kuvat facebookista.

Mulla oli siis ihan huippu viikonloppu! Toivottavasti pääsen tommoselle leirille vielä uudestaan tän vuoden aikana. Sain valtavan määrän uusia kavereita ja oli tosi hauskaa.

Ja hei tajuutteko että mä oon ihan oikeesti saanu laitettuu tänne videon! Ansaitsen jonkun kunniamaininnan, oon ihan nörtti nyt. uskaltakaaki tulla kertomaan ettei toi toimi :@

oumaigaaaaad

Täällä sataa!!!!!!! Ja salamoi ja ukkostaa! Hurjaa!


Koko tän puolentoista kuukauden aikana mä oon ehkä kaks kertaa heränny aamulla siihen että ulkona on vähän sadellu, mutta siihen mennessä kun oon lähteny ovesta ulos, se on jo ehtiny loppua. Mä olin jo ihan unohtanu minkälaista sade on! Kerkesin onneksi käymään kaupassa ennen kun alkoi kunnolla tulla vettä, silloin vaan ripotteli vähän ja se oli ihanaa. Uskokaa tai älkää, kyllä sadettakin voi tulla ikävä. Vaikka Suomessa ei ehkä tunnu siltä silloin kun sataa monta kuukautta putkeen.

Blogin päivittely on vähän jäänyt, mutta hei, se vaan tarkottaa että mulla on täällä liikaa muuta tekemistä! Ja lisäksi oon tosi, tosi laiska ottamaan valokuvia.. Masentavaa. Varmaan kohta huomaan että oon asunut vuoden Brasiliassa ja siitä koko vuodesta on ehkä 20 kuvaa. Pitää ryhdistäytyä.

Viikko sitten sunnuntaina käytiin KANAFESTIVAALEILLA haha en tiiä miten suomentaa järkevästi, mutta täällä on semmosia juhlia useemman kerran vuodessa. Joissain tarjotaan kanaa, joissain lihaa. Isot hallit oli kannettu täyteen pöytiä ja penkkejä, ihmisiä oli useampi tuhat. Yhteensä tuolla vierähti muutama tunti. Tapasin varmaan parikymmentä uutta ihmistä, mãe ja pai näki joka paikassa tuttuja :D Kaikkiin pöytiin kannettiin kamalat määrät kanaa ja siinä kesti. Syönnin jälkeen pöytiä alettiin raivata pois ja ihmiset tanssi. Oli kiva tunnelma, mutta tosi tukalaa kun ihmisiä oli niin paljon ja päivä oli kamalan kuuma.

oon aina valokuvauksellinen

Viime torstaina kokoonnuttiin luokkakaverin kotiin syömään pizzaa, söin ekaa kertaa makeaa pizzaa! Siinä oli päällä jotain suklaajuttua ja kookosta, ei ollut kovin hyvää. Haluun päästä joskus ihan kunnolla johonkin pizzapaikkaan tutkimaan, mitä kaikkia vaihtoehtoja on :D Onko joku muu maistanut?

Nappasin kameran mukaan kun kävin kaupassa. Sateen takia ihmisiä ei ollut liikkeellä yhtä paljon kun yleensä, niin kehtasin paremmin ottaa kuvia. Ylimpänä on mun kodin vastapäätä oleva ihanat kerrostalot. Tänne Toledoon on vasta nyt alettu rakentaa tommosia korkeita taloja, varmaan muutaman vuoden päästä tää näyttää jo kunnon suurkaupungilta :D Ja kaikki on jotain raikkaan värisiä! Kun lähen kävelemään "downtowniin", keskimmäisessä kuvassa on eka risteys jossa aina iskee epätoivo etten ikinä pääse kadu yli. Mut mä oon kehittyny siinä tosi paljon! Suomessa oon aina Helsingissäkin ihan paniikissa kun pitäis mennä tien yli mutta täällä pääsen joka päivä jopa koulusta kotiin vaikka kävelen yksin, wou. Tossa alimmassa kuvassa on pankki josta kävin nostamassa rahaa ekaa kertaa yksin ja osasin! En tiiä mikä mun kameran tarkennusongelma on, mutta ton rakennuksen sisällä siis on oikein paljon automaatteja rivissä. Niitä käytetään ihan kummallisesti, kortti pitää pari kertaa laittaa automaattiin ja ottaa heti pois, ja pitää vaikka kuinka monta kertaa valita, minkä toiminnon haluaa.

Täältä saa paljon hyviä suklaita, mutta mãenkin kanssa keskusteltiin siitä että hedelmäkarkit on vasta tulossa Brasiliaan! Kaikki on niistä ihan innoissaan, mutta ne on vaan semmosia supermakeita eikä maistu yhtään raikkailta. Mulla on ikävä semmosia tavallisia suomalaisia karkkeja joita voi vaan mättää!

Maidot on kaikki tommosia joita säilytetään huoneenlämmössä ja maistuu kummalliselta. Ja niitä on ihan kamalasti erilaisia!

Jugurttia pussissa. Me ollaan saksavaihtarin kanssa pohdittu tätä mysteeriä ja aiotaan joskus kokeilla, miten tosta syödään. Jos pussiin leikkaa reiän ja kaataa siitä kulhoon, mitä sille käy kun sen laittaa jääkaappiin? Mitä jos juo jugurtin suoraan tosta pussista? Teorioita?

Täältä saa vaikka mitä erilaisia valmispakkauksia, joista voi valmistaa hyytelöitä ja vanukkaita.

Brasilialaiset passionhedelmät on vähän erilaisia kun Suomessa, vai mitä sanotte? En ymmärrä, miten niissä voi olla niin paljon eroa. Onkohan kaikki tommosia kun ne lähtee matkaan kohti Suomea ja perille päästessä niistä on tullu pieniä ja nahistuneita? Täällä syödään tosi paljon passionhedelmää ja kaikesta - mehuista, jugurteista, karkeista, jätskistä jne. löytyy makuvaihtoehtona passion.

bulo? gulla?

P - U - L - L - A. Mä en oo leiponu puoleentoista kuukauteen mitään ja on ollu kauhee ikävä sitä. Löydän koko ajan kaikkia ohjeita joita haluaisin testata ja niitä ehtii varmaan tässä vuoden aikana kertyä ihan mukavasti, eli ekan viikon Suomessa leivon varmaan putkeen koko ajan. Eilen pääsin kuitenkin leipomaan pullaa heti aamusta ja siihen vierähtikin monta tuntia kun samalla mãe teki valtaisan keksitaikinan.

Vinkiksi muille brasilian-pullanleipojille, että hiiva on täällä fermento do pão. Mä käytin kuivahiivaa, jota mãella oli (mieluummin olisin käyttänyt tuoretta, mutta mikäs siinä) ja huolestuin kun taikina ei kohonnut yhtään. Mãe sanoi vaan aina "I think more 20 minutes :)))" ja mä olin ihan surkeena kun en pullataikinaa saanut onnistumaan, ja kaikki oli odottaneet mun leipomuksia. No, parin tunnin (!!) odottelun jälkeen taikina lopulta oli kohonnut jonkin verran ja leivoin korvapuustit. Kaikki ihasteli niiden muotoa ja oli ihan innoissaan.

Täällä on kaasulla toimivat uunit, ja mua jännitti pullien paistaminen sen takia. Keksien paistamisen jäljiltä uuni oli 280-asteinen ja vaikka yritin sanoa mãelle, että se on ihan liikaa, se sanoi vaan iloisesti että vahditaan koko ajan, kyllä tää on ihan hyvä. Niin se olikin. Pullat oli uunissa melkein puoli tuntia ja lämpötilankin mãe nosti kolmeensataan asteeseen. Ei siis läheskään mennyt yksiin siihen, mitä Suomessa käytetään. Mutta pullat paistui ja kohosi oikein hyvin ja kaikki tykkäsi! Yhdessä päivässä kaikki on melkein syöty ja varmaan ensi viikonloppuna saan jo leipoa lisää.

Kerrankin meillä oli rasvatonta maitoa, vieläpä jääkaapissa eikä huoneenlämpösenä niin kun yleensä (yäk) ettekä usko miten hyvältä se maistui! Itketti ja teki mieli nauraa onnesta yhtä aikaa. En vaan tiiä miks mun pulla oli niin pimee että kameran oli pakko käyttää yökuvausta :( Siksi huono kuva.