Suomessa

Kamalasti metsää ja blondeja. Suomen kieltä joka puolella. Ärsyttäviä kysymyksiä. 

"Miltä nyt tuntuu? Onko kiva olla kotona? Minkälaista oli?" 

Ekana aamuna mua ei huvittanut nousta ylös sängystä (ja mun oma sänky on ihan kamala, pieni ja natiseva!), kun en vaan tiennyt mitä tekisin. Mutta kyllä täällä oikeasti on kivaa eikä mulla totisesti ole ikävä hostperheessä asumista tai rotareita. Huomenna pitäisi mennä _töihin_ ekaa kertaa, miltähän tuntuu oikeasti tehdä jotain vuoden tauon jälkeen?

Robi muisti mut, ihan oikeesti!

Kavereilla alkaa olla ajokortteja ja mä vielä ihmettelen sitä että oon täysi-ikänen!

loppu

Mä sanoin toissailtana heipat Toledolle ja lähdin bussilla Andradinaan Gustavon perheen luo. Täältä me ajellaan huomenaamuna São Pauloon sukulaisten kotiin. Maanantaiaamuna Gustavo on perillä täällä Brasiliassa ja mä pääsen vihdoin tapaamaan mun kolmannen veljen! Sitten Gustavon perhe lähtee takaisin Andradinaan ja mä jään São Pauloon yöksi suomalaisen Pinjan luo, ja tiistai-iltapäivänä mä ja yhdeksän muuta suomalaista lähdetään kohti Suomea! En tiedä, pääsenkö päivittämään blogia enää São Paulosta joten tää saattaa olla viimeinen postaus jonka kirjoitan mun vaihtovuoden aikana!

Matkalaukku on pakattu ja se painaa 29 kiloa, joten ehkä selviän sen kanssa ilman mitään järkyttäviä ylipainomaksuja (vaikka ihan varmasti se painaa ainakin pari kiloa enemmän sitten parin päivän päästä lähtiessä). Tuliaisetkin on hankittu, ainakin melkein. Uskomatonta miten vuosi voi mennä näin nopeasti ja toisaalta miten kummalliselta tuntuu ajatus palaamisesta siihen samaan vanhaan elämään Suomessa. Mä oon itse muuttunut, onko siellä muka vieläkin kaikki ihan samanlaista? En osaa sanoa oonko valmis lähtemään vai en. Aiemmin luulin olevani, mutta tää on vaan niin hämmentävää.

Kai mun kuitenkin nyt on aika lähteä, kun tietokoneen virustentorjuntaohjelma valittaa päivitysten tilan olevan kriittinen ja Anni saapui tänään Suomeen!

Ehdin vielä ottamaan viimeistä kertaa alle kymmenen euron mani- ja pedikyyritkin ennen lähtöä! To do-lista taitaa olla suurinpiirtein täytetty.

Kohta nähdään, Suomi! Mun vaihtovuosi on ohi!

mistä tunnistat vaihtarin

1. Vaihtari pystyy yksin syömään tuplasti enemmän kuin keskivertoihminen.

2. Vaihtari ei voi olla ottamatta irvistelykuvia.

3. Vaihtari ottaa kuvia ruuasta.

4. Ja ruuan kanssa.

5. Vaihtarikilot. Koska kuvien ottamisen jälkeen ne ruuat syödään.

Ruoka vaan on vaihtareiden paras ystävä.

6. Rannekorut.

7. Kouluvarusteina joko:

       1. Reppu täynnä varusteita, joiden avulla selviää koulupäivästä: kyniä ja paperia, kirja, puhelin + kuulokkeet ja laturi (minä, Jeanne ja Alanna)

2. Pelkät kotiavaimet (Manuel)

       + Aina huppari tai joku muu tyynynä toimiva varuste nukkumista varten!

8. Vaihtarit on niitä ihmisiä, jotka varsinkaan laumaksi kokoontuessaan ei välitä ympärillä olevista ihmisistä pätkääkään. Voi olla niin nolo kuin huvittaa, näyttää miltä vaan ja tehdä mitä vaan, koska kohtahan täältä kuitenkin lähdetään.


Huom! Osan näistä piirteistä saattaa tunnistaa myös turisteista, mutta vaihtarit on niistä kuitenkin vähintään yhtä kaukana kuin paikalliset! Me nauretaan turisteille!

kummajaiset

minä en osaa

Viimeisinä päivinä Toledossa voi ihan hyvin mennä hyppimään keskustassa olevan hylätyn talon edustalle ja olla välittämättä tuijotuksista!

love you, brat

Alannan kotiinlähdön jälkeen mä ja Jeanne otettiin ensin parin päivän paussi toistemme näkemisestä - oli ihan outoa sopia tapaamisia, kun kolmatta ei enää kutsuttukaan mukaan. Sitten me jatkettiin vanhoja "teetä, suklaata ja elokuva jommankumman kotona"-kuvioita. Erona oli vaan se, että Jeanne vaihtoi Alannan lähtöpäivänä myös perhettä viimeisen kerran ja muutti musta kahden talon ja yhden tienylityksen päähän! Joka päivä me siis sovittiin vaan "tullaan ovista ulos tähän aikaan ja nähdään", ihan loistava järjestely!

Yhtenä päivänä viime viikolla me käytiin vielä Cascavelissäkin näkemässä vaihtarikavereita viimeistä kertaa ja perjantaina osallistuttiin Toledon omaan mielenosoitukseen (Kiira kirjoitti hyvin siitä, mitä täällä on nyt meneillään)! Näiden puolentoista viikon aikana on ollut vaan yksi (osittain) sateeton päivä, joten joka paikkaan kävely on melkoisen kurjaa - tänään ilman sateenvarjoa kuoppaisia katuja talsiessa kaaduin rähmälleni lätäkköön ja rikoin housuista polven, ihan kuin pikkulapsi...

Jeanne lähtee kotiin vasta 24.7., mutta tänään se lähti viikoksi reissuun ja meidän piti sanoa heipat jo nyt. Nää viimeiset päivät me vietettiin siis tosi tiiviisti yhdessä, hostperheparka ehti nähdä mua kotona vaan ehkä vaatteidenvaihdon verran ja koko ajan menin ja tulin miten sattuu. Lauantaina mä nukuin Jeannen luona, seuraavana yönä molemmat omissa kodeissa mutta seuraavat kaksi yötä ensin Jeanne nukkui meillä ja sitten mä vielä kerran niillä. Univajetta riittää, kun pitihän meidän ehtiä vielä katsoa mahdollisimman monta elokuvaa yhdessä. Viimeisenä kokonaisena päivänä me syötiin aamupalaa leipomossa, käytiin koululla, mentiin ostoskeskukseen lounaalle ja tultiin sitten bussiaseman kautta ensin mun kotiin (jossa laitoin Jeannen pakkaamaan mun matkalaukun, hähää) ja sitten lopulta lähdettiin Jeannelle yöksi. Tänä aamuna saatoin Jeannen bussiasemalle.

Onneksi on olemassa ihana, huipputurvallinen ja aina luotettava Ryanair, jonka Tampere - Frankfurt Hahn tuli mulle tutuksi jo viime kesänä Annin kanssa Luxemburgissa käydessä. Suunnitelmissa olisi nähdä jo syyskuussa! Pus ihana ystäväni, nähään pian! Kuinka alle vuodessa voikaan tulla näin läheisiksi?

miksi näin

Alanna lähti tänään kotimatkalle. Tää viimeinen viikko me vietettiin tiiviisti yhdessä ja toteutettiin vielä niitä viimeisiä asioita, joita Alanna halusi ehtiä tekemään. Tärkeintä oli kuitenkin se, että me saatiin vielä viettää aikaa keskenämme.

Tererêtä, mukibrownieta ja Courgar townia auringossa uima-altaalla.

Yökyläilyä mun kotona - teetä, suklaata, salaisuuksia ja kaikki kolme vierekkäin samassa sängyssä.

Laukkujen pakkaamista.

Mun ja Jeannen Alannalle maksama (kymmenen euron!!) mani- ja pedikyyri - jalkoja ja niiden koskemista inhoava kesti sen urheasti.

Mun ja Jeannen salassa valokuvista, "do you remember when..."-lappusista ja pitkistä kirjeistä kokoama muistoalbumi, joka piilotettiin Alannan reppuun ennen lähtöä.

Ja sitten ne heipat.

Miksi pitää saada niin hyviä ystäviä, jos niiden luona ei voi pysyä?

Ja heipoista toipumiset, kaupan kautta peiton alle.

Céline tuli myös vielä Cascavelistä

Tän kokoinen lusikallinen suklaajäätelöä auttoi vähän.

en tiennyt että alle vuodessa voi saada näin hyviä kavereita

Keskiviikkona seitsemän vaihtaria naapurikaupungeista tuli tänne vielä viettämään yhden päivän meidän kanssa. Viime viikonloppuna oli sanottu heipat jo niin monille kavereille, että oloa helpotti kun tiesi että muutamia niistä pääsisi näkemään vielä yhden kerran.

Me herättiin tyttöjen kanssa jo aamulla aikaisin hakemaan Céline ja Nathan (Sveitsi ja USA) bussiasemalta, amerikkalainen Josh tuli tänne jo edellisenä iltana ja nukkui Manuelin luona. Me tultiin vähäksi aikaa mun kotiin ja sitten talsittiin ostoskeskukseen tapaamaan vielä yhden kaupungin vaihtarit, Mona, Léa, Mariana ja Lulu (Saksa, Ranska, Meksiko ja Indonesia). Lounasaikaan me kaikki mentiin syömään keskustan uuteen kiloravintolaan ja vietettiin sen jälkeen aikaa puistossa, kunnes käveltiin taas ostoskeskukselle açaíta syömään ja istuskelemaan järvelle. Viiden aikaan iltapäivällä me saatettiin neljä Rondonista tullutta tyttöä takaisin bussiasemalle ja me jäljelle jääneet seitsemän mentiin keskustaan feiraan (torille/markkinoille). Céline ja Nathan lähti kotiin yhdeksän aikaan illalla ja niiden mentyä sisään bussiin Jeanne, Alanna ja mä itkettiin ekat itkut yhdessä! Tää on ihan kummallista ja hämmentävää. Kaikki vaan lähtee eri suuntiin eikä me koskaan enää kokoonnuta tällä tavalla yhteen. 

Tää päivä oli kyllä täydellinen viimeinen tapaaminen, oltiin yhdessä aamusta iltaan asti ja koko ajan oli hauskaa! Ajankohtakin oli osuva, koska keskiviikko oli täällä ystävänpäivä - no, oikeastaan tyttö- ja poikaystävien päivä, mutta ei se meitä haitannut! Illalla väsytti tuhottoman paljon, kun ostoskeskuksen ja keskustan välinen reilun puolen tunnin matka tuli käveltyä neljä kertaa ja lisäksi vielä lyhyemmät välit bussiaseman ja ostoskeskuksen välillä plus kävelymatkat kotiin. En voi uskoa, että varmaan suurinta osaa näistä kavereista en enää koskaan tuu näkemään!