três mêses

Tänään oon ollu tasan kolme kuukautta täällä Brasiliassa! Toi sivussa oleva laskuri näyttää jo muuta mut se alkaa laskemaan siitä päivästä kun lähin Suomesta ja perille pääsin vasta seuraavan päivän puolella. Ja nyt täällä Brasiliassa on vielä tiistai vaikka Suomessa taitaakin olla keskiviikko jo aikaero on mulle ihan liian vaikee käsite, nyt kun meillä vielä siirrettiin kelloja niin oon entistä enemmän sekasin.

Mulla menee pääasiassa hyvin, elämä rullailee mukavasti eteenpäin ja mulla on hyvä olla. Mutta mä ajattelin nyt kuitenkin tehä tämmösen kunnon valituspostauksen, kun kolmen-neljän kuukauden kohallahan rupee iskemään kunnolla kulttuurishokki ja on kovin ikävä ja kaikki. Tänään mulla on just semmonen mielentila että haluun purkaa teille kaiken ärsyyntymiseni ja turhautumiseni vaikka se olikin aamulla pahempi eikä enää tunnu niin paljoo siltä ku söin suklaata :SSS mut kyl mä tän nyt teen ku oon niin päättäny!

Mä en sit todellakaan vihaa tätä paikkaa ja mun elämää ja jokaikistä asiaa täällä vaikka saatan siltä vähän kuulostaakin :D Se nyt vaan on tosiasia että vaihdossa tulee todellakin semmosia päiviä jolloin ei pysty ees hymyilemään ja sit tulee niitä valtavan onnellisuuden hetkiä joista postaan joskus myöhemmin! Mä kirjotan toistakin vaihtoblogia josta oon ilmotellu pelkästään perheelle ja sukulaisille enkä luultavasti aio laittaa tätä valitustekstiä sinne ollenkaan, ihan sen takia että siellä olis heti kaikki tädit ja mummot ja kummit hakemassa mua kotiin kun mun elämä on niin kauheeta ja oon ihan masentunu.

Mua siis raivostuttaa täällä:

- Ihmisten kovaäänisyys. Ei oo kivaa kun aikuiset miehet KARJAHTELEE yhtäkkiä minkä keuhkoista lähtee, tai kun istuu koulussa sen reilut yheksän tuntia kuuntelemassa kun koko luokka huutaa.

- Kovakouraisuus. Yhtäkkiä hostisä tarttuu mua olkapäästä ja ravistaa niin että hampaat suunnilleen kalisee, ja tää on muka joku ystävällisyyden osotus? Tai sisko rutistaa niin kovaa että oon varmaan kohta mustelmilla. Joku päivä mä vielä lyön niitä ja väitän et Suomessa se on sama ku halaaminen :@

- 14-vuotias hostsisko joka mölyää ja ölisee jatkuvasti niin kun joku viisvuotias pikkupoika.

- Kun samainen sisko väittää AINA ettei sillä oo nälkä (miten voit olla esim. kaheksan tuntia syömättä ilman että tulee nälkä), koska se haluu laihtua. Mutta kun hostvanhemmat komentaa sen yläkertaan kuntoilemaan niin se istuu urheiluvaatteet päällä tekstaamassa hetken koska hyi jotain liikuntaa ja menee sit väittämään vanhemmilleen että on tehnyt jotain.

- Tän talon turvajärjestelmät eli ne ikkunakamerat joista mainitsin edellisessä postauksessa ja kaikki aidat ja lukitut portit sun muut. Ainoot kerrat kun se hälytys menee päälle on se kun joku perheenjäsen vahingossa menee liian lähelle ikkunaa unenpöpperössä. Eihän tänne nyt herranjestas pääse kukaan varas kun koko talo on kun joku linnotus.

- Se, kun mulle väitetään että saan flunssan kun oon sisällä shortseissa ja topissa kun ulkona on +15 astetta ja sisällä varmasti enemmän. Sehän on suomen kesäsää! Ja varmaan suomalaiset tietää pikkusen enemmän siitä mitä kylmyys on kun brasilialaiset.

- Kun meiän luokkalaiset sanoo aina ITESTÄÄN "mä oon kaunis, mä oon paras" tai käskee mua sanomaan niille sen portugaliksi. Mitä ihmettä???? Vielä pahempi on kun 15-vuotias tulee sun eteen keikistelemään kesken tunnin ja kysyy "oonko mä seksikäs?".

- Mun siskon ärsyttävä ääni!

- Hostvanhempien ylihuolehtivaisuus, esim. "Nyt te tytöt juotte kaikki lasit vettä!" tai "Et voi syödä kolmea oliivia, syö vaan kaksi kun ne on niin suolasia!". Onneksi toi kohdistuu enemmän siskoihin kun muhun mutta SILTI!!

- Meiän koira kun se aina majottuu ruokapöydän alle kun me syödään tai jopa seisoo etutassut hostisän sylissä ja kerjää ruokaa. Mä oon Suomessa tottunu siihen että koira ei saa tulla keittiöön kun ollaan syömässä ja täällä meiän koira voi jopa nuolla mun varpaita eikä kukaan välitä.

- Kun kolmen kuukaudenkin jälkeen jotkut ihmiset kääntää mulle englanniksi suunnilleen moi mitä kuuluu-lauseet ja puhuu musta keskenään kun mä seison siinä vieressä ja vastaan joka kerta ite portugaliksi.

- Yks meiän luokkalainen tyttö joka aina yhtäkkiä on tullu mun viereen seisomaan ja ryöpsäyttäny pitkän portugalinkielisen lauseen supernopeeta vauhtia mun niskaan ja oottaa vastausta ennen kun oon ees tajunnu mitä tapahtu. Kun pyydän toistamaan niin se huokasee ja kysyy englanniksi.

- Kun kerrankin rupeen soittamaan pianoa ja laulamaan niin siskot on heti siinä ja haluu myös esitellä mitä ne osaa soittaa tai rupee laulamaan päälle omia juttujaan.

- Se etten pääse täällä joulutunnelmaan kun toi hiton aurinko paistaa koko ajan.

- Etten voi vaan ite lähteä kaupungille ja tehä mitä haluun, ilman että koko asiasta pitää olla kauhee SUUNNITELMA ja selvitys hostvanhemmille.

- Se, ettei kukaan koskaan täällä oikein oo yksin missään eikä haluukaan olla. Mun on pakko saada olla yksinkin!

- Se, että oon edelleen kauheen hiljanen useimpien ihmisten seurassa, ihan kielen takia. En pysty näyttämään niille, minkälainen oikeesti oon.

- Se, että edelleen mun ainoot kaverit on muiden vaihtareiden lisäksi siskojen kaverit. Meiän koulu on pieni ja omanikäsiin on vaikee mennä tutustumaan kun ne on niin omassa porukassaan ja mä oon jumissa 15-vuotiaiden kanssa :D

- Kaikki on täällä ihan ylilaihoja vaikka ne syö kauheesti eikä liiku yhtään :@@

- Nää hostvanhemmat kun ne käy aina ruokakaupassa kun me ollaan koulussa. Mä tykkään käydä ruokakaupassa enkä oo käyny kuukauteen :(

- Sit vielä brassiasioihin liittymätön juttu mut kaikki mun tietsikan viruspäivitykset ja muut ohjelmat kun ne valittaa koko ajan et ne pitäis päivittää mut en oo ikinä tehny sitä ite joten painan vaan rastii ja niitä ilmotuksii tulee koko ajan fuck.