como o tempo passa

näyttää idylliseltä mutta istuttiin märällä ruohikolla ja tuolla tekolammikossa läiski koko ajan kaloja. iu

huomatkaa pitkät housut, WOU. täällä on syksy!

Kuvia muutaman päivän takaa. Edelleenkin on vaan ihanaa asua kävelymatkan, korkeintaan parinkymmenen minuutin, päässä kaikesta. On ihan parasta mennä tyttöjen kanssa lounaalle perjantaisin, kun koulu loppuu jo yhdeltätoista ja käydä elokuvissa useita kertoja kuussa, kun Suomessa kävin ehkä kerran vuodessa. Elokuvateatterin vanha setä kyseli jo kerran pitkästä aikaa meidät nähtyään, että koska me lähdetään takaisin kotiin. Oli huolestunut, kun meitä ei enää ollut näkynyt. Ei hätää, kolme kuukautta vielä.

KOLME?

Mun pitäisi nyt kai alkaa jotenkin erityisesti ottamaan kaikki irti näistä viimeisistä kuukausista. Olisihan täällä vielä paljon nähtävää ja koettavaa, mutta tiedän ajan loppuvan lopulta kesken. Samalla tavalla kuin Suomessa lähtöä odotellessakin kävi.

Tällä hetkellä meidän vaihtareiden to do-listalla ensimmäisenä on täydellisen pão de queijo-valmispakkauksen metsästäminen. Siis sellaisen, jossa on valmiina jauhot ja mausteet ja kaikki ja sekaan heitetään vaan nesteet. Niillä paketeilla voi sitten täyttää yhden matkalaukun.